Heipparallaa!
Olen täällä nyt leivoskellut hiukan, koska lähtö lähenee ja kaapit pitäisi saada tyhjenemään :) Valitan, kuvia ei ole, koska täällä täytyy ottaa kuvat heti, kun asiat tulevat uunista tai kaikki on mennyt jo parempiin suihin!
Eli ensin tein appelsiinikeksejä, ilman varsinaista reseptiä kylläkin. Aivan loistavia!
1muna
100g sokeria
200g jauhoja
1rkl fariinisokeria
1tl leivinjauhetta
1 appelsiinin kuori raastettuna
1/2 appelsiinin mehu
Ensin sekoitin munan ja sokerin, (mikä oli hieman hankalaa, koska meillä ei ole täällä mitään vatkainta/yleiskonetta taikka vispilää...) Sitten kuivat aineet sekaisin ja mukaan taikinaan ja lopuksi appelsiini. Paistoin n. 200C n. 10minuuttia, mutta kannattaa tarkistella aina välillä.
Sitten kokeilin ensimmäistä kertaa elämässäni banaanileivän tekoa! Ohjeen löysin täältä. Yllättävän helppoa ja hyvää! Lisäsin ohjeeseen kylläkin mm. auringonkukansiemeniä ja muita, koska niistäkin piti päästä eroon. Ohjeessa sanotaan muuten, että paistuu uunissa tunnin, mutta omani oli valmis jo 45minuutin jälkeen. Ja voin sanoa, että tästä juuri opin, että kannattaa ottaa kuvat heti, koska olin poissa ehkä 15minuuttia ja joku oli jo käynyt napsimassa!
Trust me, I'm a baker
keskiviikko 7. toukokuuta 2014
torstai 20. maaliskuuta 2014
Ostoksia
Täällä ollaan Derryssä, nyt jo 10.päivä täällä! Ollaan shoppailtu, työskennelty, juhlittu ja katseltu ympärillemme :D Pieni kaupunki, mutta silti paljon nähtävää ja ihmiset täällä ovat niin mukavia! Vielä en ole löytänyt mitään varsinaista leivonta/keittiötarvike kauppaa, mutta ehkä niin on parempikin... Täällä myydään tavallisissa kaupoissa aika hyvin esim. pastavärejä, sokerimassaa ja valmiiksi koristeltuja kakkuja(!) Oli hämmentävää mennä kaupassa leivontahyllylle ja vieressä on batman-kakku ja muita oikeasti aika veikeitä kakkuja. Mutta nyt pääasiaan eli leivontaostokset!
Kaikki leipojat varmasti Suomessa tietävät Koristeelliset kakut - lehden. Täällä myydään näköjään samaa lehteä, eri ohjeet ja mukana tulevat tavarat kylläkin.
Cupcake stand puntakaupasta. Oli vain niin söpön näköinen, ettei voinut jättää ostamatta :D Eikä ollut kallis!
Myöskin puntakaupasta. Ostin isomman palettiveitsen, kun omani on vähän pieni kakkujen koristeluun. Myös cookie tray, on hieman kestävämpää laatua kuin kodin leikkuulaudat, joita käytän normaalisti pikeerikoristeiden alla :)
Nämä ovat niin ihania! Löysin yhdestä kaupasta monen monta erilaista sokerikoristetta ja tuskaillen valitsin vain nämä kaksi :D Ehkä menen vielä ennen lähtöä tuhlaamaan kaiken käteisen...
Samasta kaupasta löytyi myös miljoona erilaista vuokaa. Ostin tavallisia ruskeita ja vaaleanpunaisia, missä on valkoisia raitoja, palloja ja tähtiä. Kaikki leipojat varmasti Suomessa tietävät Koristeelliset kakut - lehden. Täällä myydään näköjään samaa lehteä, eri ohjeet ja mukana tulevat tavarat kylläkin.
Cupcake stand puntakaupasta. Oli vain niin söpön näköinen, ettei voinut jättää ostamatta :D Eikä ollut kallis!
Myöskin puntakaupasta. Ostin isomman palettiveitsen, kun omani on vähän pieni kakkujen koristeluun. Myös cookie tray, on hieman kestävämpää laatua kuin kodin leikkuulaudat, joita käytän normaalisti pikeerikoristeiden alla :)
maanantai 10. maaliskuuta 2014
Blogitauko!
Ajattelin vain ilmoitella, että nyt on hetkellinen blogitauko. Matkustin eilen Pohjois-Irlantiin ja täällä on vähän vaikeampi leivoskella mitään, mutta voi olla, että otan kuvia ja kertoilen, miten täällä toimii leivonta ja kahvilat ja millaisia leipomisasioita täältä löytyy. Sen näkee :) Jos tahdotte seurailla tekemisiäni täällä, niin voitte lukea blogia täältä!
sunnuntai 23. helmikuuta 2014
Vanhojen kuvien selailua
Löysinpä tietokoneen syövereistä kuvia vanhoista tekeleistä ja ajattelin jakaa ne :)
Appelsiinisia muffineja Superman ja Batman teemalla. Superman-koristeista ei tullut ihan halutun näköisiä, mutta maistuivat ainakin hyviltä! (Sehän on se pääasia, eikö? ;))
Muffinikeksejä. Tein kekseistä mausteisia mm. kanelia ja kardemummaa. Päällä vaniljan makuista pikeeriä.
Joulun kunniaksi puolukka-suklaakakku! Tavallisen suklaakakun pohja ja päälle puolukka-tuorejuustohyydyke. Aivan ihanan makuinen! Puolukka toi kirpeyttä, mitä harvemmista kakuista löytyy.
Ja lopuksi, osallistuin keväällä Leivo ja voita - kilpailuun tällä kuvalla. Teemana oli karnevaalit ja yritin koota mielestäni karnevaaleihin ja sirkukseen kuuluvia teemoja yhteen. Naamio, ilmapallot, värit, hattara ja tietenkin norsu :) Pääsin 10 parhaan joukkoon ja olen siitä erittäin onnellinen ja kiitollinen äänestäjille!

torstai 13. helmikuuta 2014
Leipomispäivä
Yritämme ystäväni Tiian kanssa pitää leipomispäivän joka viikko ja pari viikkoa sitten päätimme leipoa pullaa ja banaani-vanilja piirakoita. Löysimme kaupasta värillistä raesokeria ja pitihän sitä kokeilla :D Aika söpöiltä nuo pullat ainakin minusta näyttävät! Idean tuohon pullan ulkonäköön löysin Pinterestistä ja tuo mielestäni tuo tavalliseen pullaan aika hyvin erilaisuutta.
Tässä vielä kuva, miltä ne näyttivät raakoina. Oli kyllä aika työ pyöritellä pieniä palloja, kun teimme vielä kaksinkertaisen taikinan!
Sitten banaani-piirakat! Teimme keksipohjan, johon laitoimme murskattua banaania, bastogne-keksejä ja hieman voita. Pohjat uuniin ja banaania pilkkomaan. Ei nyt ole kuvaa, mutta tuon flora vanillan alla on pilkottuja banaaneja. Hyviä näistä tuli! Pienen ongelman huomasimme myös, kun tajusimme, että pitäähän nuo piirakat saada pois vuoasta. Siinä tulikin pieni ongelma ja hajallehan ne menivät. Noh, ensi kerralla parempi onni (ja suoraan vain isoon piirakkavuokaan)

sunnuntai 29. joulukuuta 2013
Keksejä!
Tänään olin ystäväni luona leipomassa keksejä. Päätimme itse kehittää reseptin ja kokeilla minkä makuisia saamme aikaan. Päämauiksi olimme valinneet appelsiinin ja mangon ja saimmekin appelsiinin toimimaan hyvin. Mango oli turhan vetelää taikinaa, halusimme siis koristella keksit pikeerillä jälkeenpäin. (Ihan näin pienenä huomiona, mango ei maistu hirveästi kekseissä, ainakaan tuore mango. Piltti voisi toimia) Teemana oli siis hedelmät :)
Appelsiinikeksien ohje
2munaa
1dl sokeria
1tl vanilijasokeria
1tl leivinjauhetta
2rkl siirappia
75g voita
3dl jauhoja (lisäsimme jauhojen määrää, koska halusimme keksien pysyvän muodossaan. Yhteensä laitoimme ehkä 5dl)
1appelsiinin kuori ja 0.5dl mehua
Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne vaahtoon. Sulata voi ja lisää taikinaan. Lisää siirappi ja appelsiinin kuori ja mehu. Paista 200C n. 15min. (Me paistoimme 7min, koska laitoimme enemmin jauhoja.)

Eka!
Täällä kirjoittelee parikymppinen Jutta. Tarkoituksena siis pitää leivontablogia jos ei nimestä vielä osannut päätellä :D Kuvia ja ohjeita lisäilen aina, kun kerkiän (lukekaa muistan) Ihan vain harrastusleipomista, mutta leipuri-kondiittori alalle olen pyrkimässä ja ehkä tulevaisuudessa perustan kahvilan ystäväni kanssa :)
Tervetuloa!
Tervetuloa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)